Muu Oppiminen yrittäjänä

 

”Levänneestä mielestä versoo parhaat ideat”

Emmi-Maria Hämäläinen, Parturi-kampaamo Emmy, Emmin Pirteät jumpat

 

Emmi-Maria Hämäläinen on valoisa hyvinvointi- ja kauneudenalan yrittäjä Hailuodosta. Hänen yrittäjyytensä sai aika yllättäen alkunsa, kun eteen tuli sopiva toimitila Hailuodon keskustassa. Itse asiassa Emmi-Marian mies kehotti tätä perustamaan tilaan kampaamon.

  • Ensireaktioni oli, että en varmasti. Ajatus jäi kuitenkin kutkuttamaan ja päätin kysäistä tilaa vuokranantajalta. Pääsin katsomaan sitä sisältä ja huomasin, että tila oli passeli tarpeisiini ja innostus kasvoi.

Yrityksen perustamista puolsi se, että työssä kulku mantereella oli alkanut osoittautumaan raskaaksi eikä vapaa-ajan harrastuksille jäänyt aikaa. Liikunnan väheneminen ja autossa istumisen lisääntyminen alkoi tuntumaan kehossa. Laskelmien, pohdintojen ja useiden puhelujen sekä sähköpostien jälkeen, Emmi-Maria päätti aloittaa yritystoiminnan Hailuodossa ja Parturi-kampaamo Emmy avasi ovensa tammikuussa 2016. Tie ei ole ollut täysin kuopaton, mutta kuoppia on tasoittanut periksiantamattomuus. Kun väsyttää, vastustaa tai elämä laittaa kapuloita rattaisiin, hän ei luovuta.

  • Ongelmanratkaisukyky ja sisukkuus ovat tärkeitä ominaisuuksia yrittäjälle. Harvoin mikään asia itsestään korjaantuu. On myös muistettava, että minä itse olen tärkein työkalu, jotta firma pyörii. Ei voi vain huitoa menemään, ilman että antaa itselle aikaa palautua ja tekee aktiivisesti hyvinvoinnin tekoja.

Oman hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemista on helpottanut opiskelu liikunnanohjaajaksi ja hyvinvointivalmentajaksi. Emmi-Maria on ymmärtänyt syvemmin, että samat lainalaisuudet pätevät häneen itseensä kuin valmennettaviinkin.

Emmi-Marialla on vahva halu kehittää itseään jatkuvasti ja tästä syystä hän lähti myös Digiä ja Sisua -hankkeen valmennukseen mukaan. Kehittymisen matka on jatkunut myös sen jälkeen, sillä tällä hetkellä hän opiskelee toiminnallisen harjoittelun personal traineriksi, valmistuminen on kesäkuussa.

  • Arkeni on kaksijakoinen työn puolesta, kampaamohommia ja liikunnanohjausta. Nautin molemmista suunnattomasti, erityisen mukavaa on, että olen päässyt tekemään rakasta harrastustani, liikuntaa, myös työkseni.

Korona on siirtänyt liikunnanohjauksen verkkoon, joten digitaidoista on ollut hyötyä. Emmi-Maria odottaa mielenkiinnolla, mitä pandemian jälkeen. Kuinka paljon palataan vanhaan ja kuinka paljon liikutaan edelleen etänä, kun nyt on huomattu, että homma toimii niinkin?

  • Facebook-livejumpat jäävät nyt tauolle ja siirrymme kesäksi ulkojumppiin, saapa nähdä mitä tuleva syksy tuo tullessaan, ollaanko etänä vai liki. Jumppatarjontaan pääsee tutustumaan sivuni Pirteä kautta ja Instagramiin päivittelen nimellä arsyttavanpirteä.