Muu Oppiminen ja työhyvinvointi

”Korona vei minulta työt, mutta hetkellisen palikoiden keräämisen jälkeen pystyin suuntaamaan vapautuneen ajan uuden liiketoiminnan kehittämiseen ja opiskeluun”

Hanna Ikonen, Resis Oy

 

Hanna ajautui yrittäjäksi hieman vahingossa. Hän opiskeli aikanaan homekoiraohjaajaksi ja ainut tapa työllistyä alalla vuonna 2012 oli yrittäjyys. Niinpä syntyi toiminimi Hyötykuono, jota Hanna teki päätoimisesti noin puoli vuotta, kunnes päätyi jälleen palkkasuhteeseen. Toiminimi jäi kuitenkin taustalle. Palkkatyökin liittyi alaan ja Hanna piti osaamistaan yllä satunnaisesti keikkailemalla. 2014 Hanna lähti opiskelemaan toimintaterapeutiksi ja rahoitti opiskelunsa osittain yritystoiminnan avulla ja toimimalla sivutoimisena opettajana. Äitiysloman jälkeen Hanna perusti vuonna 2018 sivutoiminimen Mielenranta, joka keskittyy toimintaterapiaan ja samoihin aikoihin sisarensa kanssa Resis Oy:n.

  • Sisareni toimii uraohjaajana ja hänen ohjauksellaan on ollut myös iso merkitys siihen, että olen uskaltanut tavoitella itseni näköistä uraa ja työelämää. Yrittäjyydessä rakastan vapautta ja mahdollisuutta suunnitella oma arki sellaiseksi, että se tukee hyvinvointia ja perhe-elämää. Parasta on se, että omaa innostusta on mahdollista seurata ja viedä uutta osaamista eteenpäin.


Hannalle yrittäjyyteen liitettävä sisu merkitsee valoisaa, optimistista ajattelutapaa ja positiivista suhtautumista tulevaisuuteen sekä mielen joustavuutta haastavissa tilanteissa.

  • Saan sisua siitä, että elämäni peruspalikat ovat kunnossa. Minulla on ihana perhe, koti, rakkaita ystäviä ja olen terve. Nämä asiat auttavat sietämään yrittämisen epävarmuutta. Sekin auttaa, että olen vähän boheemi enkä jää pitkään märehtimään juttuja.


Hanna pitää omasta hyvinvoinnistaan huolta mm. viettämällä koiriensa kanssa aikaa metsässä, hiihtämällä, kuuntelemalla äänikirjoja, opiskelemalla jatkuvasti uutta ja jättämällä omaan ajankäyttöönsä vapautta ja koko perheelle sopivaa rytmiä.

  • Kun arki on rakentunut tarpeeksi joustavaksi, niin ruuhkavuosien ei tarvitse tarkoittaa kärsimystä ja uupumusta. Iso hyvinvointitekijä minulle on uuden opiskelu. Toimintaterapiaopintojen aikaan pysähdyin usein amk:n pihalle kiitollisena siitä, että olin päässyt sisään kouluun ja sain opiskella.


Etätyöskentely on mielekkäästi haastanut oppimaan erilaisia välineitä ja ohjelmia. Hanna haluaisikin oppia hyödyntämään näitä entistä paremmin erityisesti kouluttamisessaan. Digimarkkinointi- ja myynti vaativat myös uudenalaista osaamista, jossa hän haluaa kehittyä. Rohkaisuksi muille, Hanna kehottaa omannäköiseen elämään ja valintoihin.

  • Tee asioita sydämellä ja mieti mitä menestys tarkoittaa sinulle. Kyseenalaista asioita ja tutustu itseesi. Usko itseesi ja kerää ympärillesi ihmisiä, jotka tukevat sinua.

 

Somessa Hannan tavoittaa parhaiten LinkedIn:stä

https://www.linkedin.com/in/hanna-ikonen-64596253/

Yrityksen kotisivut löytyvät osoitteesta www.resis.fi